Opetuksen kulttuureista ja erityisesti niiden eroista

Syksyinen piipahdus Thames-joen rannalla palautti pohdintaan peruskysymyksen historiallisten puitteiden vaikutuksesta oppimiseen. Useasta suusta olen vuosien varrella kuullut sanonnan ”helppohan se siellä on opettaa historiaa, kun historia on koko ajan läsnä” kun verrataan vanhojen historiallisten kulttuuriseutujen puitteita omiimme. Onhan Towerissa, St. Paulilla tai Westminsterissä mukava käyskennellä, mutta onko puitteilla oleellista merkitystä itse opiskelussa?

 

Kolme vuotta sitten minulla oli mahdollisuus kierrellä kouluja Englannissa ja tutustua toden teolla historian opetukseen. Vaikka olin vakuuttunut englantilaisen historian opetuksen merkityksellisyydestä jo 1990-luvun lopulla, vasta Jack Huntin koulussa Peterborough’ssa todella tajusin, kuinka isosta erosta verrattuna meidän historian opetuksen kulttuuriin, on kyse. Menin Peterboroughiin majapaikastani Bedfordista, koska siellä oli tarjolla seurattavaksi historian opetusharjoittelijoiden tunteja. Kolmikko Cambridgesta piti tunteja kukin vuorollaan.

Pukuun sonnustautunut nuori mies aloitti tunnin kyselemällä kuulumisia ja ilmoitti sitten, millaisen asian kimpussa tänään työskennellään. Tarjolla oli Venäjän vallankumous. Työskentely aloitettiin jakamalla opiskelijat ryhmiin ja kullekin ryhmän jäsenelle annettiin roolihenkilö, jonka silmin Venäjän tapahtumia vuonna 1917 tarkasteltiin. Opettaja piti lyhyitä, 1-2 minuutin johdatteluja, jonka jälkeen ryhmässä mietittiin, mitä ja miksi kukin historiallinen roolihenkilö Venäjällä tapahtuneista muutoksista ajatteli ja kuinka ne vaikuttivat heidän elämäänsä. Näitä opettaja ohjasi lisää tarkentavilla kysymyksillä. Ryhmässä käytiin vilkasta keskustelua, mikä jatkui sitten yleisellä keskustelulla, jossa purettiin vielä ryhmissä askarruttamaan jääneitä asioita yhteisesti. Sama idea vietiin läpi toistamiseen, hieman ryhmätyöskentelyä varioiden.

Osallistuin tunnista käytyyn arviointikeskusteluun ja koska olin tullut rautatieasemalta suoraan takapenkkiin istumaan, en tiennyt tunnin pitäjästä mitään taustoja. Arviointikeskustelussa ilmeni, että kyseessä oli harjoittelijan ensimmäinen tunti. Hetken henkeä haukottuani tajusin, että opiskelija teki kuten meilläkin tehdään eli se, mikä erityisesti omakohtaisella kokemuksella sekä osin koulutuksesta omaksutusta siirretään käytäntöön. Samoin kuin meillä, mutta kokemusmaailmat, josta ponnistetaan, ovat tyystin erilaiset. Vertailukohtaa löytyy omasta ensimmäisestä harjoittelutunnista, joka tuli pidettyä samasta aiheesta vajaat kaksikymmentä vuotta. Oppijan aktivoinnin sijaan oma huomioni keskittyi mahdollisimman hyvän ja selkeän esityksen laatimiseen ja siinä onnistumiseen.

Takaisin lähtökohtaan eli lausahdukseen siitä, kuinka helppoa historiaa on opettaa, kun kaikki aikakaudet ovat läsnä tässä ja nyt. Lainkaan väheksymättä sen tuomia etuja, siihen kiinnittyminen on yksi esitelmän muoto autenttisemmalla opetusmateriaalilla. Englantilaiset kiertävät historiallisissa kulttuurikohteissa tutustuakseen omaan kulttuuriinsa. Historian opetus puolestaan pyrkii kriittisen kansalaisen kasvattamiseen, eikä siihen tarvita kuljeskelua aidoissa historiallisissa ympäristöissä.  Meillä tulevan opettajan kokemushorisontti on edelleen lähellä omaani kahdenkymmenen vuoden takaa. Matka maailmaan, jota Englannissa eletään ja meidän opetussuunnitelmassa painotetaan, tuntuu edelleen kaukaiselta. Kyse ei ole erilaisista tavoista. Kyse on erilaisista kulttuureista.